Kerro meille, mitä pidät Vantaan Tikkurilaan suunnitteilla olevan kohteen pohjaratkaisuista.

Kerro mielipiteesi vastaamalla kyselyyn ja osallistu samalla arvontaan. Arvomme neljä kertaa vuodessa 3 kappaletta Marimekon 50 euron arvoisia lahjakortteja. Seuraava arvonta suoritetaan viikolla 40/2024. Arvonnan säännöt löytyvät täältä. Kyselyyn vastaaminen kestää noin 3 minuuttia. Haemme kyselyyn vastaajia, jotka ovat kiinnostuneita uudisasunnoista. Kyselyyn vastaamalla pääset vaikuttamaan uudiskohteen suunnitteluun.

As.oy Vantaan Tikkurilan Neljäs viimeistelee Tikkurilan keskeisimmälle paikalle rakennettavan asuinkorttelin, jolle omaleimaista ilmettä antaa voimakkaasti muotoiltu viherkatto. Rakennus asettuu Asematieltä etelään johtavan rauhallisen kujan ja Unikkotien kulmaan, palveluiden ja hyvien liikenneyhteyksien ääreen. Asemalle oikaisee pihan poikki muutamassa minuutissa, ja autopaikat löytyvät pihakannen alla olevasta pysäköintilaitoksesta. Kompaktien yksiöiden lisäksi yhtiöstä löytyy eri kokoisia parvekkeellisia kaksioita sekä ilta-auringon suuntaan aukeavia kolmioita. Korttelin asukkaiden käytössä on yhteiskäyttöauto sekä yhteistila.

Question Title

Asunto Oy Vantaan Tikkurilan Neljäs, Unikkotie 5 F

<strong>Asunto Oy Vantaan Tikkurilan Nelj&auml;s, Unikkotie 5 F</strong>
 
4% of survey complete.

T