Yksilötuen koulutus puhelinvertaisille ja tukihenkilöille

Järjestämme uuden puhelinvertaisten ja tukihenkilöiden koulutuksen alkuvuonna 2021 Helsingissä. Kerromme lisää aikataulusta suunnittelun edetessä.

Tämän koulutuksen käyneet vapaaehtoiset voivat toimia vertaistukijoina puhelimitse tai kasvotusten tavaten yhteydenottajaa esimerkiksi kävelyllä tai kahvilassa. Jokainen vapaaehtoinen voi valita itselleen parhaiten sopivan tavan tukea.

Vertaistukijat ovat yhteydessä yhteydenottajaan (välitämme yhteydenottoja Surunauhan toimistolta) n. 1–6 kertaa/yhteydenottaja. Puhelimen ja puhelinliittymän vertaistukijat saavat Surunauhalta, ja puhelun voi soittaa itselle parhaiten sopivasta rauhallisesta paikasta. Koulutuksessa käymme läpi yksilötuen perusteet ja harjoittelemme kohtaamista. Et tarvitse aiempaa kokemusta puhelinauttamisesta tai tukihenkilötoiminnasta.

Voit hakea koulutukseen, jos menetyksestäsi on kulunut aikaa vähintään vuosi ja olet valmis tukemaan muita kuunnellen ja vierellä kulkien.<3 Toivomme hakijoita eri puolilta Suomea. Korvaamme osallistujille matkakulut (pääsääntöisesti halvimman kulkuvälineen mukaan).

Koulutuksessa:
- käydään läpi surevan kohtaamista
- pohditaan vapaaehtoisen roolia ja jaksamista
- harjoitellaan kohtaamista puhelimessa ja kasvotusten

Toivomme hakijoita eri puolilta Suomea. Korvaamme osallistujille matkakulut (pääsääntöisesti halvimman kulkuvälineen mukaan).
 
Käsittelemme antamiasi tietoja luottamuksellisesti. Surunauhan tietosuojaselosteeseen voit tutustua tästä: https://surunauha.net/tietosuojaseloste
 
Otamme yhteyttä kaikkiin hakijoihin. Kiitos hakemuksestasi! <3
 
Jos sinulla tulee mieleen kysymyksiä tai jokin osallistumisessa vielä mietityttää, voit olla yhteydessä Surunauhan toimistolle Teppoon, vertaistuki@surunauha.net tai 044 751 9916.

Question Title

* 1. Hakijan tiedot

Question Title

* 2. Oletko Surunauha ry:n jäsen? (Koulutukseen osallistuminen edellyttää jäsenyyttä.)

Question Title

* 3. Läheisen menetykseen liittyvät taustatiedot

Question Title

* 4. Oletko osallistunut itse vertaistukitoimintaan läheisen itsemurhan kokeneille?

Question Title

* 5. Mikä saa sinut hakemaan vertaistukijaksi? Mitkä ovat mielestäsi vahvuuksiasi tässä tehtävässä?

Question Title

* 6. Vertaistukijana toimiminen

Question Title

* 7. Terveisiä tai kysyttävää yhdistykselle (vapaaehtoinen)

Question Title

* 8. Tämän lomakkeen tietojen käsittely ja säilytys

T