Visiomme on nostaa inhimillisten kokemusten rimaa korostamalla yksittäisiä ääniä. Tämä visio ohjaa jokaista tekemäämme päätöstä – niin tuotteiden, käytäntöjen kuin toimintakulttuurin kohdalla.
Tavoitteemme on antaa uteliaisuudelle vauhtia. Tehostamalla yritysten kykyä kasvaa ja innovoida autamme yrityksiä eri puolilla maailmaa muuttamaan palautteen toiminnaksi. Tiedämme, että ensimmäinen askel paremman maailman rakentamiseksi on oikeiden kysymysten kysyminen, ja uskomme yhdenvertaisuuteen ja moniäänisyyteen – ja erityisesti niiden äänien kuuntelemiseen, jotka jäävät helposti kuulematta.
Uskomme, että voimme palautetta hyödyntämällä saada aikaan muutoksen – suuntaamaan tiimimme, organisaatiomme, yhteisömme ja koko maailman kohti parempaa, kirkkaampaa tulevaisuutta.
SurveyMonkeyn arvot ovat jokapäiväistä toimintaamme ohjaavia periaatteita. Niiden mukaan teemme liiketoimintapäätöksemme, määritämme toimintakulttuurimme sekä mittaamme menestystämme. Olemme kehittäneet ne asiakkaidemme, työntekijöidemme ja yhteisömme parasta ajatellen ja pyrimme toimimaan niiden mukaisesti joka päivä.
Uteliaisuus on supervoimamme. Tuemme kasvua tavoittelevaa ajattelua, otamme riskejä ja otamme tuloksista opiksemme.
Kasvamme ja innovoimme asiakkaidemme rinnalla. Voidaksemme toimittaa heille lisäarvoa me kuuntelemme, ymmärrämme ja toimimme – ja pidämme tästä kiinni.
Asiakkaat, kollegat ja yhteisö innostavat meitä kilpailemaan, voittamaan ja antamaan takaisin. Me keskitymme, toimimme vilpittömästi ja otamme vastuun tuloksista.
Menestyksemme takana on yksi maailmanlaajuinen tiimi. Olemme vastuussa toisillemme, annamme arvoa toistemme mielipiteille ja viestimme toistemme kanssa selkeästi ja ystävällisesti. Pidämme terveyttä ensisijaisena ja tuemme toisiamme.
Puolustamme monimuotoisuutta ja arvostamme yksilöllisyyttä. Yhdessä voimme luoda oikeudenmukaisen työpaikan, jossa jokainen voi aidosti tuntea kuuluvansa joukkoon ja tehdä parhaansa.
SurveyMonkey for Good on sitoutunut vahvistamaan paikallisia yhteisöjä, käyttämään teknologiaa positiivisiin muutoksiin ja kannattamaan monimuotoisuutta, oikeudenmukaisuutta ja osallistamista.
Olemme lahjoittaneet SurveyMonkey Contribute ‑alustallamme yli 15 miljoonaa dollaria käyttäjiemme valitsemille voittoa tavoittelemattomille järjestöille. SurveyMonkey for Good ‑työhön kuuluu myös vapaaehtoisohjelmia, yhteiskunnallisten asioiden edistämistä ja työntekijöistä muodostettuja ryhmiä. Jokainen ohjelmamme on suunniteltu merkitykselliseksi siten, että ne vaikuttavat mitattavissa olevalla tavalla asioihin, jotka ovat yhteisöllemme tärkeitä.