Suunnittele kyselytutkimuksia, kerää vastauksia ja analysoi tietoa kuin ammattilainen.
Olipa aikeenasi kerätä asiakaspalautetta, arvioida työntekijöitä tai suunnitella tapahtumaa, ensimmäinen vaihe tehokkaan kyselytutkimuksen luomisessa on tutustua kyselytutkimuksen laatimisen perusteisiin. Varmista seuraavan kyselytutkimuksesi menestys tutustumalla parhaisiin toimintatapoihin ja vinkkeihin!
Kerromme nyt parasta 10 vinkkiä, joilla laadit onnistuneen kyselytutkimuksen:
Minkälainen on selkeä, saavutettavissa oleva tavoite? Tarkastellaan sitä esimerkin avulla. Jos haluat esimerkiksi selvittää, miksi yrityksesi menettää asiakkaita nopeasti. Sen sijaan, että määrittäisit tavoitteeksi asiakastyytyväisyyden ymmärtämisen entistä paremmin, tavoitteen pitäisi olla seuraavanlainen: ”Haluan selvittää tärkeimmät syyt siihen, että asiakkaat lähtevät riippumatta siitä, johtuuko se sisäisistä vai ulkoisista syistä.”
Kun olet määrittänyt tavoitteesi, voit sen perusteella määrittää, mitkä ovat kyselytutkimuksen tärkeimmät kysymykset.
Suhtaudu kyselytutkimukseen kuin keskusteluun.
Aloittaisitko keskustelun kysymällä ensimmäiseksi henkilön ikää? Tuskinpa. Sen sijaan puhuisit ensin muista asioista ja siirtyisit vähitellen henkilökohtaisempiin aiheisiin. Myös kyselytutkimuksessa kannattaa pitää alkuvaiheen kysymykset kevyinä ja mutkattomina ja siirtyä sitten vähitellen henkilökohtaisempiin kysymyksiin (jotka ovat usein demografisia kysymyksiä).
Useimmiten vastaajat tekevät sinulle palveluksen vastaamalla kyselytutkimukseen. Paras tapa arvostaa heidän aikaansa on olla käyttämättä sitä liikaa. Lyhyemmät kyselytutkimukset tehdään useammin loppuun asti , ja lisäksi saat kysymyksiisi syvällisempiä vastauksia.
Mitä suljetut kysymykset ovat? Ne ovat kysymyksiä, joissa vastaajille on annettu valmiit vastausvaihtoehdot. Tällaisia ovat esimerkiksi monivalintakysymykset ja valintaruutukysymykset. Vastaajien on helpompi vastata tällaisiin kysymyksiin, ja saat niistä määrällisiä tietoja analysoitavaksi.
Avoimissa kysymyksissä vastaajaa pyydetään antamaan palautetta omin sanoin. Koska avoimiin kysymyksiin vastaaminen vie enemmän aikaa, pyri käyttämään enintään kahta avointa kysymystä ja sijoita ne kyselytutkimuksen loppuun.
Jos haluat paljon vastauksia, kannustimen käyttäminen voi auttaa. Kannustin voi olla esimerkiksi lahjakortin arvonta, johon kyselytutkimuksen kokonaan täyttäneet saavat osallistua. Lisätietoja erilaisista kannustimista ja niiden tehokkaasta käytöstä on tässä artikkelissa.
Toisin sanoen yritä olla ilmaisematta omia mielipiteitäsi kysymyksissä. Omien mielipiteiden esittäminen kysymyksissä voi vaikuttaa vastauksiin niin, etteivät ne ilmennä vastaajien todellisia kokemuksia.
Johdatteleva kysymys olisi esimerkiksi: ”Kuinka avuliaita ystävälliset asiakaspalvelijamme olivat?” Sen sijaan kannattaa kysyä: ”Kuinka avuliaita asiakaspalvelijamme olivat?”
Jos vastausvaihtoehdot painottuvat yhteen suuntaan, vastaajien palaute ei välttämättä vastaa todellisuutta.
Palataan edelliseen kysymykseen: ”Kuinka avuliaita asiakaspalvelijamme olivat?”
Seuraavassa on epätasapainoinen joukko vastausvaihtoehtoja, jotka painottuvat positiivisiin vaihtoehtoihin:
a. Erittäin avuliaita
b. Avuliaita
c. Eivät avuliaita eivätkä palveluhaluttomia
Tältä näyttäisivät tasapainossa olevat vastausvaihtoehdot:
a. Erittäin avuliaita
b. Avuliaita
c. Eivät avuliaita eivätkä palveluhaluttomia
d. Palveluhaluttomia
e. Erittäin palveluhaluttomia
Kysymyksissä käytettyjä äärimmäisiä ilmauksia ovat esimerkiksi sanat ”jokainen”, ”aina” ja ”kaikki”. Niitä käytettäessä vastaaja on joko samaa tai eri mieltä kysymyksen kanssa eikä mieti muita vaihtoehtoja.
Esimerkkikysymys:
”Syötkö aina aamupalaa?”
a. Kyllä
b. En
Vastaajat saattavat syödä aamupalaa useimpina päivinä, joka toinen päivä tai toisinaan, mutta se ei kävisi ilmi vastauksista.
Kaksiosaisissa kysymyksissä kysytään kahta eri asiaa yhdellä kysymyksellä.
Esimerkki:
”Kuinka arvioisit tuotteemme ja tukemme laadun?”
Kuinka vastaaja vastaisi tähän kysymykseen? Arvioisiko hän tuotteen laatua vai tuen laatua? Ehkä hän ohittaisi kysymyksen tai – mikä pahinta – jättäisi vastaamatta koko kyselytutkimukseen.
Voit korjata kaksiosaiset kysymykset valitsemalla yhden asian, jota tiedustelet, tai jakamalla kysymyksen kahdeksi erilliseksi kysymykseksi.
Ajattele, jos huomaisit vasta kyselytutkimuksen lähettämisen jälkeen, että unohdit yhden kysymyksen tai että jostakin kysymyksestä jäi puuttumaan oleellisia vastausvaihtoehtoja. Kumpikin vaihtoehto on todennäköisesti turhauttava ja tuottaa tuloksia, jotka eivät vastaa tarpeisiisi.
Voit ehkäistä kyselytutkimuksen laatimisessa tapahtuvia virheitä tarkistamalla kyselytutkimuksen. Lisäksi voit jakaa sen muille, jotka saattavat huomata virheitä, jotka ovat jääneet sinulta huomaamatta.
Haluatko lisätietoja kyselytutkimuksen laatimisen parhaista käytännöistä? Meillä on paljon resursseja, joiden avulla teet kyselytutkimuksia kuin ammattilainen!
Kun olet kirjoittanut selkeän, hyvin muotoillun kyselytutkimuksen, on aika saada ihmiset vastaamaan siihen. Mutta mistä aloittaa? Tiedät, kenen haluat vastaavan kyselytutkimukseen, mutta kuinka tavoitat heidät?
Varmistuaksesi, että saamasi tiedot ovat tilastollisesti merkitseviä, sinun täytyy ensin selvittää, kuinka monta vastaajaa tarvitset kyselytutkimukseesi ja miten voit hankkia heistä edustavan otoksen. Jotta tavoittaisit juuri oikeat ihmiset, sinun täytyy myös valita kohderyhmällesi sopiva kyselytutkimusmenetelmä (mielipidetiedustelu puhelimitse, paperinen kyselylomake, henkilökohtainen haastattelu tai kyselytutkimus verkossa).
Tässä ei kuitenkaan vielä ollut kaikki! Ennen kuin lähetät kyselytutkimuksen, tee pieni testi. Varmista, että kysymykset ovat selkeitä ja että hyppykysymykset, kysymysten satunnaistaminen ja suunnittelu ylipäätään ovat toimivia. Lähetä kyselytutkimuksesi ystävälle tai tee harjoituskierros muutamalle kohderyhmään kuuluvalle todelliselle vastaajalle, niin kyselytutkimustietojen kerääminen sujuu fiksummin.
Jotta voit testata kyselytutkimustasi, jakaa sen muille ja lähettää sen vastaajille, se on ensin luotava SurveyMonkeyssa. Katso alta, kuinka se onnistuu!
Tässä on lisää ohjeita tarvitsemiesi tietojen keräämiseen:
Hienoa! Olet saanut tuloksia kyselytutkimuksestasi. Mitäs nyt? Jotta voisit tehdä tarkkoja arvioita ja ennusteita, tarvitset laadukasta tietoa. Varmista siis, että saamasi tieto on luotettavaa, ja pilko tiedot sen jälkeen uusiksi näkemyksiksi.
Vastasivatko kaikki vastaajat kyselytutkimukseen kokonaisuudessaan? Ohittivatko he niin monta kysymystä, että tulokset vääristyivät? Pohtivatko he todella vastauksiaan vai valitsivatko he nopeita ja epätäsmällisiä vaihtoehtoja? Etsimällä epäsäännönmukaisuuksia varmistat tuloksiesi tarkkuuden.
Kokeile sitten vastata kysymyksiin, joita sinulla oli kyselytutkimusta aloittaessasi. Tee tekstianalyysi ja vedä sen avulla johtopäätöksiä avoimista kysymyksistä, joihin ihmiset vastasivat kirjoittamalla. Suodata ja ristiintaulukoi vastauksiasi, jotta ymmärtäisit, kuinka eri segmentit (esim. naiset ja miehet) vastasivat kyselytutkimukseesi.
Kun olet löytänyt etsimäsi tiedot, pohdi, mikä olisi tehokkain tapa esittää ne. Onpa aikeenasi kirjoittaa kattava raportti yrityksesi markkinointistrategiasta tai kalastella Facebook-tykkäyksiä hauskoilla kyselytutkimustuloksilla, haluat raporttisi olevan tarkka ja perustuvan tietoon. Vältä analysoinnin sudenkuopat, kuten yleistäminen ja tiedon vääristäminen, ja pohdi vaihtoehtoisia selityksiä siihen, miksi vastaajat vastasivat niin kuin vastasivat.
Lopuksi haluat vielä pysyä kärryillä prosessin kulusta alusta loppuun saakka, jotta kyselytutkimuksesi olisi toistettavissa myös tulevaisuudessa. Teetä kyselytutkimuksesi uudelleen pitkittäistutkimusta (eli vertailua) varten ja selvitä, kuinka ihmisten vastaukset muuttuvat ajan myötä.
Tuntuuko tämä isolta työmäärältä? Tutustu näihin artikkeleihin, niin saat kaikki tarvitsemasi tiedot vastausten hankkimiseen:
Teimme seuraavan videon visuaalisesti oppivien avuksi:
Tehokkaat verkkokyselytutkimusten työkalumme helpottavat kyselytutkimusten luomista, vastausten keräämistä ja tietojen muuttamista näkemyksiksi. Aloita vaikka heti tutustumalla työkaluun tai rekisteröitymällä käyttäjäksi!